Vesitekniikka on tarkoitettu noin 9-12-vuotiaille lapsille jotka haluavat harrastaa uintia ilman kilpauintitavoitetta. Uimataitovaatimus yhtäjaksoisesti vähintään 25m. Opetellaan tehokkaasti uinti-, sukellus-, hyppy- ja kääntymistekniikoita erilaisilla harjoitteilla. Harjoitellaan isossa altaassa, ohjaaja on altaan reunalla.

Noin 9-12 -vuotiaille lapsille.

56€/lapsi + mahdollinen rannekemaksu 10€

Uimahalli-kuntosali Aallotar varaa oikeuden ohjattuja ryhmiä koskeviin muutoksiin: esimerkiksi maksuehdot, ryhmän aikataulut, ryhmän peruuntuminen tai asiakkaan osallistumisoikeus ryhmään. Yhden ryhmäkerran peruuntuminen/syys- tai kevätkausi ei oikeuta kurssimaksun alennukseen eikä tällöin järjestetä korvaavaa ryhmäkertaa. Edellä mainitun lisäksi arkipyhäpäivälle osuvia ryhmäkertoja ei korvata. Ryhmän peruuntuessa kokonaan (esim. vähimmäisosallistujamäärä ei täyty) ryhmämaksu palautetaan tai hyvitetään asiakkaalle kokonaisuudessaan. Asiakkaalla on oikeus perua ryhmään osallistuminen kuluitta vähintään 5 arkipäivää ennen ryhmän aloitusajankohtaa. Osallistumisen perumisesta on tiedotettava henkilökuntaamme, jotta voimme tarjota vapautunutta paikkaa eteenpäin. Eli pelkkä poisjäänti ryhmästä ei tarkoita perumista. Ryhmän aloitettua, asiakkaalla on oikeus perua osallistuminen kuluitta vain perustellusta syystä: esimerkiksi osallistujan tai samassa taloudessa asuvan sairastuminen tai vakava onnettomuus. Ryhmämaksu voidaan palauttaa osin tai kokonaisuudessaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Asiakkaan on pyydettäessä toimitettava luotettava todistus peruutuksen syystä.